PORTFOLIO / IDA HO

ANU´S SPA, Vallila, syksy 2017

Ida hon tiloissa toimiva hyvinvointipalvelukeskus anus_spaa_ryhmakuva03_lehti

Anu´s Span kotisivut

Lehtijuttu Anu´s Spasta

 

 

 

HUMAN RESEARCH UNIT -testisarja

Kevään 2017 aikana tehtyjä lyhytelokuvia.kleine

 

Ida hon youtube-kanava

 

APINOIDEN KUNINGAS – luento ihmisestä, Vapaan Taiteen Tila, lokakuu 2016

Tuntematonta tutkivan esitys- ja tapahtumasarjan osa III

Työryhmä (Hamberg, Kajo, Mäkinen) keräsi materiaalia sekä Internetissä kyselytutkimuslomakkeen avulla että ääninäytteitä Taiteiden yössä nauhoittaen. Materiaalin pohjalta rakennettiin luentoesitys ihmisestä.

apinoiden_kuningas_03_www-2apinoiden_kuningas_01

 

 

 

 

 

 

 

 

KOHTAA KUOLEMA osa II – muistotilaisuudet, Götan maailma, syksy 2015

Työryhmä (Hamberg ja Kajo) jatkoivat Kohtaa kuolema -sarjaa.

Kohtaa kuolema osa II oli jatko osa-vuonna 2013 toteutetulle Kohtaa kuolema – aikaa on rajallisesti -tapahtumalle, joka oli moniaistinen kuolemaa käsittelevä kokemus yhdelle katsojalle kerrallaan. Syksyllä 2015 aikana toteutettiin neljä erilaista muistotilaisuutta. Muistotilaisuudet olivat moniaistisia kokemusesityksiä, joissa osallistujat yhdessä tekijöiden kanssa istuivat yhteisen kahvipöydän ääreen muistelemaan vainajaa. Kuolema asettui vähitellen tilaan, groteskit mätänemisen kuvat konkretisoituivat tarjoiluissa ja esiintyjien ruumiissa.

irenelottakimiirene

 

 

 

 

 

 

POLITICAL PEEP SHOW, Götan maailma, kesä 2015

Political peep show oli kuulusteluhuone ja kurkistusreikä. Se kokeili erilaisia vallan käytön muotoja. Ida hon PoliticTaustaal peep show oli absurdi kurkistus jonnekin.

20.8. The Fartist is present – Taidetutkijat esittelevät Götan maailman tiloissa Taide ja ruumis -aiheisen kyselytutkimuksen tuloksia. Kurkistus paljastaa läsnäolevan taiteilijan. Työyhmässä vieraili Ossi Hirvikoski.

5.8. The Animal – peep show´ssa eläintutkijat esittelevät Götan maailman tiloissa suoritetun tutkimuksen tuloksia. Käytännön osiot valottavat ihmisen ja eläimen monisyisiä suhteita. Kurkistuksessa on viidakon tunnelmaa. Työryhmässä vieraili Lari Ylönen.

flyer

19.7. Ihmisen arki – Mahdollisuus kurkistaa millaista on lähihoitajaopiskelijan arki ja millainen elintarvikevalvontaviraston työntekijän tähtihetki. Osana tapahtumaan täytetään kuulustelulomakkeita, joiden aiheena on eläimet.

 

 SE ON TÄYTETTY, Esitystaiteen keskus / Eskusplosion 12h, kokeellinen esitystaiteen festivaali, 23.5.2015

se_on_taytetty_pien_01

rotta

Eskusplotion12h-tapahtumassa järjestetty pitkäkestoinen performanssi, jossa kolme Dorothy-pukuista hahmoa täytti rotan.

 

 

 

MISSÄ ON DOROTHY? / Das Glockenspiegel –lyhytelokuvan ensi-ilta, Götan maailma, 26.4.2015

Linkki lyhytelokuvaan:

Das Glockenspiegel  

 

 

TOTO JA MINÄ, Laterna Magica, maaliskuu 2015

Tuntematonta tutkivan esitys- ja tapahtumasarjan osa II

Toto ja minä -esitys- ja tapahtumasarja toteutettiin Helsingin Kruununhaassa antikvariaatti Laterna Magican kellaritilassa 17.3. – 28.3. 2015. Osana produktiota oli myös esityksellisen osion pohjalta tehty lyhytelokuva Das Glockenspiel, joka esitettiin outoon antiikkiin erikoistuneessa liikkeessä Götan maailmassa. Tässä 26.4. järjestetyssä tapahtumassa olivat mukana esityksellisen osion Judy Garland -hahmot.

Oz

Työryhmä aloitti produktionsa intensiivisellä keskustelujaksolla, jossa avattiin tuntematonta. Työryhmä teki myös runsaasti erilaisia kokeiluja, jotka liittyivät esimerkiksi tilan ja äänen kokemiseen. Tapahtumasarjan nimeksi tuli Toto ja minä, koska työryhmän kiinnostuksen ytimeen nousi menneiden aikojen suosittu elokuvatähti Judy Garland.

Judy Garlandin kautta avattiin jotain erityistä ihmisyyden ytimestä. Loimme tälle Hollywood-tähdelle esimerkiksi fiktiivisiä muistoja. Muistoihin liittyi täytettyjä eläinystäviä. Teimme valokuvia, joissa esitettiin Judy Garland ja näitä muistojen eläimiä. Kuvista tuli oikea valokuvanäyttely esityksellisen osion yhteyteen.

Markus

Varsinaisen esitystapahtuman ensimmäinen osio toteutettiin erittäin pienessä, suljetussa ja täysin pimeässä tilassa. Tilassa soitettiin nauhaa, jolla oli työryhmän tulkintoja Ursula Le Guinnin novellista The Ones Who Walk Away from Omelas. Nauhoja oli kaksi päällekkäin. Toinen nauhoista äänitettiin salaa, kun työryhmä kuunteli omia ajatuksiaan, jotka alkoivat näyttäytyä ilmiselviltä ja opettavaisilta.  Pieni, suljettu ja valoton tila keskitti katsoja-osallistujan huomion nauhaan ja fyysiseen ympäristöön. Osallistujat täyttivät osittaista aistivajetta mielessään: oliko tilassa myös joku esiintyjistä, puhuivatko esiintyjät oven takana. Tilassa oli kylmä, lämpö tuli tiiviisti vieressä istuvista ihmisistä.Keittiö

Sisääntulon yhteydessä yksi osallistujista ohjattiin toiseen tilaan, jossa esiintyjät lavastivat illallistilanteen. Tilassa paistettiin munuaista, jonka esiintyjät söivät itse. Samoin tehtiin jälkiruokaan ja paketoitiin lahja. Lopuksi likaisten astioiden ääreen istutettiin yksinäinen osallistuja. Muut tilaan tulijat näkivät tämän viimeisen kuvan. Tarkoitus oli tässäkin jakaa katsojien kokemukset: kaikki eivät saa nähdä tai kokea kaikkea mutta rajoja rikottiin sillä, että lavastetusta tilasta levisi ruoanhajua suljettuun tilaan ja lavastetun tilan yksinäinen katsoja sai lopuksi kuulla suljetun oven läpi yhdessä esiintyjien kanssa osan nauhaa.

cropped-irene.jpg

Toisessa hieman isommassa tilassa oli outo peli, jota pelattiin pyöreän pöydän ääressä. Katsoja-osallistujat oli sijoitettu eri puolille tilaa niin, että jokaisen kuvakulma oli erilainen ja rajattu. Tilan seinillä oli valokuvateoksia, joissa esiintyi Judy Garland täytettyjen eläinten kanssa eri elokuviensa kulisseissa. Esiintyjät pitivät etäisyyttä katsoja-osallistujiin; he eivät ottaneet kontaktia katsoja-osallistujiin. Kuunneltiin yhdessä jykevästä kelanauhurista aito haastattelukatkelma Judy Garlandin uran loppuvaiheilta. Nauha oli suhteellisen pitkä, noin 15 minuuttia. Kelanauhurin rahina, pyörivä liike ja pysähtynyt kuva.Kuva henkilöstä, jonka kasvot on peitetty karvalla

Kolmanteen tilaan mentiin alussa annetun numeron perusteella. Paikatolivat eri puolilla tilaa kylmiä kivenlohkareita. Tila oli pimeä ja sinne talutettiin. Tilaan oli rakennettu kone, jonka läpi kulki tuhansia marmorikuulia. Kokemus perustui kuuloaistiin mutta myös satunnaisiin välähdyksiin ja heijastuksiin.kuulapussi

Kun viimeinen marmorikuula oli hiljentynyt, kaikki esiintyjät olivat poistuneet tilasta. Alkoi kuulua hiljaa soittorasian ääni. Osallistujat saivat poistua, kun halusivat tai uskalsivat. He poistuivat edellisten tilojen läpi: keskimmäisessä tilassa oli liikkumattomana kaksi esiintyjää, joista ei voinut tietää, onko kyse oikeasta ihmisestä vai pelkästä lavasteesta.

 

 

MEHILÄISPESÄ, Valtimonteatteri, syyskuu 2014

Tuntematonta tutkivan esitys- ja tapahtumasarjan osa I

Tavoitteena oli uudistaa tapaa ja muotoja, joilla runoutta voidaan esittää. Tavoitteenamme oli ruumiillistaa runoutta, tehdä runoteksteistä moniaistisesti koettavia ja konkreettisen kuvallisia; yhdistää eri taiteen lajeja.

Harjoitusvaiheessa päätimme käyttää esityksessämme vain nykyrunoa. Kaikki tekstit olivat Irene Kajon runokokoelmasta Pienen koiran paluu (2013, julkaisematon). Alkuosassa esitystä tekstiä tuli sekä nauhalta monikerroksisena tulvana, tyylitellyn roolihahmon puheena että tekstinä seinälle projisoidussa kuvaesityksessä. Esityksen loppua kohden konkreettinen teksti jäi ja runous hioutui kuviksi, jotka jatkoivat sisällöllisesti ja tunnelmallisesti runojen maailmaa.

cropped-punahukka.jpg

 

Katsojien kokemuksen mukaan lopputulos oli unenomainen, jopa painajaisunenomainen, oman sisäisen logiikkansa mukaan syvenevä kokonaisuus, jota ei ollut tarkoitus niinkään ymmärtää kuin kokea.

SONY DSC

Alkuperäinen työryhmä oli performanssitaiteilija Thomas Hamberg, esitystaiteilija ja teatteriopettaja Irene Kajo sekä esitystaiteilija ja lehtori Satu Mäkinen. Työryhmään tuli kesän aikana mukaan valokuvaaja Janne Mäkinen, äänitaiteilija Markus Linden ja valosuunnittelija Kare Markkola. Opiskelija Saara Rantanen sävelsi Irene Kajon runon Rabies.

Valtimonteatteri syksyllä 2014, Paimio-kuvasarja kuvattu keväällä 2015 poltetussa Korsholman huvilassa Herttoniemessä.

JulistekuvaIMG_6159

 

 

 

 

 

Linkki esityksen taustaprojisointiin:

Mehiläiskasvot

 

 

 

KOHTAA KUOLEMA – aikaa on rajallisesti, Götan maailma, 2013

Kahdeksan tapahtumaa tuonpuoleisesta yhdelle osallistujalle kerrallaan. Moniaistisen kokemuksen lähtökohtana oli osallistujan oma henkilökohtainen suhde kuolemaan. Jokainen tapahtuma oli erilainen ja sisältö määrittyi osallistujan ennalta täyttämää kyselyä hyödyntäen kudelmaksi, jossa yhdistyivät kuoleman prosessin tarkka kuvaus, elämän kiertokulkua presentoiva ruokatarjoilu, äänimaailmat ja surrealistiset kuvat kuolemasta.

IDA-HO-HO, Höyhentämö, kesäkuu 2013

Ida-ho-ho –esityksissä nähtiin elävä roolilautapeli sekä Gertrude Steinin Ida-romaanin ruumiillistettu dramatisointi.live

Työryhmässä oli mukana vierailijoina Lari Ylönen, Ossi Hirvikoski, Kirsikka Manninen ja Saara Rantanen.