Ihminen osana maailman aikakerrostumia /

Ihminen lajina on kehittynyt ihmisapinasta itseään kontrolloivaksi ja tiedostavaksi subjektiksi. Tämän kehityksen ensimmäinen dokumentoitavissa ollut jälki löydettiin Anhuin vuoristosta Ranskasta varhaisimmasta ihmisen tekemäksi tunnustetusta luolamaalauksesta, jota yleisesti kutsutaan nimellä takaperin kävelevän karhun jäljet 3453eaa. Tämän maalauksen kautta pystyttiin paikallistamaan kehityskulku, jossa ihminen osana maailman aikakerrostumia jätti pysyvän jäljen, jota eri geologiset kaudet eivät pystyneet hävittämään. Martin Freulich esitteli jo vuonna 1870 teorian kuulussa maailman jäsennystä käsittelevässä tutkimussarjassa Anhuin maalauksia ja totesi Ihminen jätti jäljen, joka yhdisti hänet osaksi eri aikakerrostumia. Tämä ihmisen kerrostuksellisuus ajassa tuli näkyväksi tämän näkyvän jäljen kautta (1870, 435). Freulichin kommentti on edelleen ajankohtainen.

Vaikka subjektin yleisesti sanotaan kehittyneen vuonna 1647, tosiasiassa ei kuitenkaan ole yhtä tiettyä ajankohtaa, jolloin muutos olisi tapahtunut. Muutos ei koskaan tapahdu hetkessä. Historiallisesti katsottuna muutokset ovat tyypillisimmin tapahtuneet niin sanottujen aikakatkosten jälkeen. Tällaisen katkoksen jälkeen liike tai näky on vaihtanut suuntaa. Aikakerrostumissa tapahtuneiden katkosten jälkeen on liikuttu rajapinnalla. 1600-luvun puoliväliä voidaan pitää rajapintana[1].

Ihmisen tietoisuuden vaiheet liittyvät aikakerrostumiin mutta rakentuvat myös spatiaalisesti. Ihmiselle lajina tyypillisinä piirteinä pidetään muistamista ja ennakointia. Ajallista hahmottamista pidetään yhtenä erona eläimeen. Kuitenkin pidempään ihminen on hahmottanut suhdettaan tilaan, vaikkakin varsinaisesti kyse ei ole ollut subjektin asemoitumisesta ympäristöön vaan ajatus siitä, että se mitä näkyy, on yhteistä. Ihmisen näky on nykyään erilainen kuin mitä se oli 5000 vuotta sitten.

Miten ihminen käsitti itsensä luolamaalausta tehdessään? Aiemmin mainittiin, että ihmisen näkyyn liittyvä liike ja liikkeen välisyys on ihmisyyden ytimessä. Tälle liikkeelle ominaisia määreitä ovat jatkuvuus ja toisto. Ihminen ei tyytynyt maalaamaan vain kerran vaan hän alkoi toistaa maalausta. Luola oli paikka, jossa tila oli käsitettävissä konkreettisesti. Luola oli sisätila, -puoli, joka edusti myös paluuta kohtuun[2].

Liikettä tai näkyä on vaikea nähdä puhtaasti alkuperäisenä. Alkuperän käsite sinällään jo on kyseenalaistettava. Mitä se on? Jotain sinällään, jotain puhdasta. Les´ origin. An sich. Pystyisimmekö tarkastelemaan tätä ihmisen näkyä itsessään, omana itsenään. Immanuel Kant erotti noumenonin eli kohteen itsessään siitä, miten se ilmenee havaitsijalleen. Tällöin meidän pitäisi tarkastella ihmisen näkyä sinällään ja jättää ihminen eli tarkastelija tarkastelun ulkopuolelle.

Ilmari Kantisto on kuitenkin sitä mieltä, että tällainen kohteen alkuperän tarkastelu ei ole mahdollista[3]. Kohde on kontaminoitunut. Ihminen on jättänyt jäljen myös näkyynsä. Ihmisen näky ei ole puhdas.

Lian käsitteestä, ihminen jättää jälkensä, lika on olemassa vain suhteessa ihmiseen[4]. Näin ollen ihmisen käsitys itsestään on saastunut, vioittunut. (Ihminen osana maailman aikakerrostumia, 2016, Ida ho -ryhmä)

[1] Rajapintaa käsittelee mm. Banks, Levi.

apinoiden_kuningas_03_www-2

[2] Lacan

[3] Kantisto, Ilmari

[4] Lagarspetz, Olli

 

Kuva: Janne Mäkinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s